Ruokavalion ABC

ruokavalio.makrot.laihduttaminen

Säännöllinen ateriarytmi

Kuulen monesti pohdittavan paljonko kaloreita pitäisi päivässä syödä ja voiko muutoksen pilata, jos välillä herkuttelee. Kaloreita tärkeämpää on aloittaa pienin askelin ja tärkein niistä on tehdä syömisestä säännöllistä. Säännöllinen ateriarytmi pitää verensokerin tasaisena ja rasvanpolton käynnissä. Kun keho saa tarpeeksi ja säännöllisesti energiaa, jää myös makeanhimo vähemmälle.

Makrot kohdilleen

Kaloreita tärkeämpää on miettiä makrot kohdilleen. Mitä ne makrot sitten oikein ovat? Ne ovat ihan yksinkertaisesti ravintoaineita, eli proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja. Jokaista näistä ravintoaineista tulisi sisältyä jokaiseen päivän aikana syötyyn ateriaan. Tavoitteesta riippuen makrojen määrät ovat erilaisia ja näyttelevät suurta roolia tulosten saavuttamisessa.

Perinteinen lautasmalli toimii

Vanhassa vara parempi, niin on ainakin lautasmallin kohdalla! Lautasmalli toimii hyvin monipuolisen syömisen mittarina. Ota lautaselle noin nyrkin kokoinen määrä proteiinia, eli esimerkiksi broilerin file. Toinen nyrkin kokoinen määrä koostuu hiilihydraateista, kuten riisistä tai bataatista. Loput lautasesta voi täyttää kasviksilla ja vihanneksilla. Lorauta päälle oliiviöljyä tai nakkaa mukaan kourallinen pähkinöitä ja monipuolinen sekä hyvinvointia tukeva ateria on valmis!

Veden juominen edistää terveyttä

Veden juominen vaikuttaa meihin ihan jo solujen tasolla. Vesi tehostaa aineenvaihduntaa, kuljettaa ravinteita ja lisää yleistä hyvää oloa. Vesi kosteuttaa niin ihoa, kuin kehoa sisältä ja ulkoapäin. Vettä on hyvä juoda vähintään 1,5-2 litraa päivän aikana. Muista juoda vettä varsinkin treenin ympärillä niin saat treeneistä kaikki tehot irti!

ravinto.vesi.vedenmaara.salitreeni

Älä kiellä itseltäsi mitään

Tiukka dieetti lähtee lujaa liikkeelle, mutta tyssää yleensä nopeasti, koska itseltään kieltää kaiken. Oikein suunniteltu ruokavalio sallii myös herkuttelun ja kun 80% ruokavaliosta on kunnossa, voi loppu olla vapaata syömistä. Kannattaa mieluummin ajatella mitä kaikkea oikein voitkaan syödä kieltämisen sijasta. Terveellisesti syöminen on herkullista, kun sen oikein oivaltaa!

Oletko valmis ottamaan ensimmäisen askeleen? Kesäkuntoon valmennuksen avulla opit syömään monipuolisesti ja terveellisesti sekä samalla saat tuloksia. Kaikkea ei tarvitse omaksua kerralla, mutta jo pienilläkin teoilla pääset eteenpäin. Tärkeintä on, että aloitat.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *