Mistä motivaatio elämäntapamuutokseen?

elamantapamuutos.aloittaminen

Elämäntapamuutos on helppo aloittaa, mutta miksi niin monen kohdalla motivaatio lopahtaa hyvän aloituksen jälkeen? Kun motivaatio lopahtaa, ei siinä auta, että valmentaja vaatii enemmän tai pistät itsesi entistä tiukemmalle kuurille. Motivaatiota tulee herätellä sisältä päin. Joskus on fiksua heittää ohjeet hetkeksi nurkkaan ja tutkailla omaa mieltä – mitä minä oikein haluan? 

Motivaatio tulee sisältä, mutta mitä se oikein tarkoittaa?

Itseään ei näe samalla tavalla, kuin ulkopuolinen taho näkee. Saatat kohdata painostusta ulkopuolelta ja valitettavasti ihmiset voivat olla jopa ilkeitä huomautellessaan, että pitäisikö sinun tehdä itsellesi jotain. Monen elämäntapamuutosta aloittavan itsetunto on jo valmiiksi poljettu nolliin ja et usko itseesi. Valmentajan tehtävä on, että löydät sisäisen voiman uudelleen.

Elämäntapamuutos on paljon fyysisiä asioita, mutta vielä enemmän henkisiä. Muutos on ikäänkuin kaari, joka alkaa matalalta nousten koko ajan ylemmäs. Tai kukka, joka taistelee itsensä maan pinnan läpi ja kasvaa täyteen loistoonsa. Niin minä näen valmentajana asiakkaiden muutostarinat.

motivaatio.elamantapamuutos.laihduttaminen

Miten ohjastaa mieli muutokseen?

Itseään saatetaan ruoskia aivan turhaan. Elämäntapamuutokseen lähdetään usein niin, että haluan eroon tästä ei-miellyttävästä vartalosta. Pahimmillaan se johtaa kierteeseen, jossa ei ole alkua eikä loppua. Elämäntapamuutos alkaa ensi maanantaina taas uudelleen, koska tunnet epäonnistuvasi. Niin sen ei pitäisi koskaan olla. Pyri mieluummin muuttamaan ajatuksia niin, että haluat tehdä itsellesi hyvää, täytä mieli positiivisilla ajatuksilla. Kehossa on ylimääräistä rasvaa, mutta mitä sitten? Niin on meillä kaikilla.

Sinä pääset kyllä rasvasta eroon, mutta mitä teet uudella upealla unelmavartalolla, jos et osaa puhua itsellesi kauniisti ja nauttia siitä? 

Keskity omaan juttuun ja tiedosta mihin olet kykeneväinen

Elämäntapamuutoksen tulee olla sinun juttu. Ihan sinun oma juttusi ja sinä tiedät mitä haluat. Täytä mieli tavoitekuvalla ja tiedosta, että pienten välitavoitteiden avulla saavutat isomman kuvan, koska sinä pystyt siihen. Jos joku epäilee sinua, älä usko. Hienoimmat asiat tapahtuvat, kun keskityt omaan juttuun, välittämättä muiden mielipiteistä. Ja valitettavasti katkeruutta ei pääse pakoon. Kun onnistut, ei joku välttämättä hyväksy sitä, koska tuo ihminen tuntee epäonnistumisen tunteita vierelläsi samaan aikaan kun sinä onnistut – jatkuvasti.

elamantapamuutos.motivaatio.laihduttaminen

Muista olla itsestäsi ylpeä

Kaikista tärkeintä on olla ylpeä itsestään ja saavutuksista. Muista kiittää itseäsi säännöllisesti ja jäädä tunnustelemaan uuden vaiheen tuntemuksia. Mitä pidemmälle pääset, sitä nopeammin aika menee ja unohdat kaikki ne hienot välivaiheet, jotka johtivat sinut tavoitteeseen.

Motivaatio on kaikkea muuta, kuin peilikuva. Motivaatio on jatkuva prosessi eikä sinun tarvitse tuntea itseäsi epäonnistuneeksi, jos et yhdellä kertaa sisäistä sitä kaikkea. Positiivinen ajattelu ruokkii kaikkea hyvää ja opit rakastamaan itseäsi ja matkaa. Tavoitteeseen päästyäsi et enää tunnista sitä ihmistä, joka ennen olit.

Valmentajana olen tukenasi kaikissa muutoksen vaiheissa. Ei ole epäonnistumisia, on vain ratkaisuja ja rohkeita askeleita eteenpäin. Jos mietit isomman elämäntapamuutoksen aloittamista niin lue lisää henkilökohtaisesta tehovalmennuksesta. Muistathan, että voit lähteä myös face-to-face personal training -valmennukseen. Laita rohkeasti pieni kertomus itsestäsi ja tavoitteistasi täällä ja lähdetään suunnittelemaan juuri sinulle sopivaa ratkaisua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *